Suurmiehen kuolema

kansikuva_half

Prince. David Bowie. Muhammad Ali. Alan Rickman. Leonard Cohen.

Jos vuosi 2016 tullaan muistamaan jostakin, niin suurmiehen kuolemasta. Uutiset kulttuurisesti merkityksellisten hahmojen poismenosta seurasivat toisiaan. Kun Leonard Cohen lähti marraskuun kymmenentenä, sosiaalisessa mediassa surtiin jo tottuneen rituaalinomaisesti: Päivitykseen joku sydämeen käyvä sitaatti tai linkki klassikkobiisiin, kenties jokin tummanpuhuva kuva mestarista. Särkynyt sydän.

Mistä lisääntyneessä julkisessa suremisessa oikeastaan on kyse?

Eräänä marraskuisena iltana istuimme muuan museon kellarihuoneessa marsalkka Mannerheimin kuolinnaamion (ja punaviinin) äärellä pohtimassa ääneen julkista kuolemaa ja sen miehenkasvoja.

Kriisiytyvä suurmies

”Kaikkien näiden tämän vuotisten kuolemien ja niitä seuranneiden kollektiivisten suremisten jälkeen tuskin voi sanoa, että suurmies yleisenä kategoriana olisi kuolemassa.”

”No ei voi, mutta nyt se suurmieheys on ehkä muuttumassa: se, kenen katsotaan lukeutuvan suurmieheksi. Siinä missä aiemmin surtiin valtionpäämiehiä, nyt tapetilla ovat kansainvälistä uraa tehneet ikoniset muusikot ja taiteilijat.”

”Niin. Voisikohan ajatella, että näiden ikonisten suurten kuolemien kautta käsitellään sitä laajempaa ilmiötä, sellaista hypermaskuliinisen johtajauroksen näivettymistä tai peräti kuolemaa? ”

”Tai eihän se niinkään kuole, vaan se on muutoksessa.”

”Ai se johtajauros?”

”Niin.”

”Millaisessa muutoksessa?”

”No siis se, että ei olla niin kiinni valtiollisissa instansseissa, vaan kyse on enemmänkin kulttuurin kontekstista, toisenlaisesta neroudesta.”

”Mutta uros elää?”

”Se elää.”

”Ja nyt kun globaalisti määritellään taiteilijoiden merkitystä, se suruprosessi asettaa ihmisen osaksi kaanonia. Mitä isommin ja kansainvälisemmin yksilöä surraan, sitä tärkeämpänä se ihminen myöhemmin nähdään kaanonissa.”

”Niin! Vasta kuolema määrittelee sen, kuulutko siihen tiettyyn kaanoniin, että surraanko sua sosiaalisessa mediassa ympäri maailman vai ei.”

”Tähän liittyy ehkä nimenomaan se, että ihmisen merkitys tunnustetaan lopulta kokonaan vasta kuolemassa. Populaarikulttuuriin liittyy niin kiinteästi se kuoleman palvonta. Tämä 27-myytti ja muu.”

”Kuolema tekee taiteilijan!”

”Todellakin. Ja ehkä myös se, että suuren tähden kuolema on turvallinen tapa käsitellä kuolemaa. Se itse tapahtuma ulkoistetaan muualle, ja voidaan keskittyä juhlimaan elettyä elämää. Kuolema tapahtuu esimerkiksi teksteissä.”

”Joo! Kuolema kanavoidaan kaikenlaiseen toimintaan. Kaikkihan yrittää ratsastaa sillä maineella, ja hautajaisista tulee spektaakkeleita jotka yritetään valjastaa omaan käyttöön.”

”Kaikki haluaa saada osansa kuolemasta ja sen potentiaalista luoda ja vahvistaa merkityksiä.”

”Joo, ja eikö samalla suremiseen liity se moraalisen arvottamisen aspekti?”

”Niin kun miettii Amy Winehousen kuolemaa, niin silloin dumattiin että miksei nyt surra joukkomurhia, jotka tapahtui samaan aikaan Norjassa tai Nigeriassa. Että miks toinen kuolema on toista merkityksellisempi.”

”Tai miten esimerkiksi on hyväksytympää surra oman lemmikkikoiran kuolemaa, mutta jos suret tuotantokanaa, pidetään hulluna eläinaktivistihippinä, jolla ei ole mitään kosketusta ’oikeaan’ todellisuuteen.”

”Niinpä. Tässä mielessä ei todellakaan ole totta, että kuolema tekisi meistä tasa-arvoisia.”

Kuolema tekee neron

”Tästä syntyykin silta siihen, kuinka kuolema ja sukupuoli liittyvät toisiinsa. Tänä vuonna on surtu käytännössä pelkästään miehiä kollektiviisesti. Helposti vois ajatella että se on sattumaa. Mutta toisaalta on totta, että ei ole juurikaan taiteilijaneroiksi miellettyjä naisia, joiden maine kuoleman jälkeen glorifioitaisi.”

”Joo, joku Whitney Houstonkin lähti aikoinaan niin että hädin tuskin takaovi narahti.”

”Mutta toisaalta onhan Leena Luostarinen. Siinä on se nerouden ja hulluuden yhteenkietoutuminen, harvinaisella tavalla juuri naistaiteilijan kohdalla.”

!Joo, yleensä naiset tituleerataan hysteerisiksi ja medikalisoidaan. Neron ja hullun yhdistelmä on hyvin harvoin naisille sallittu.”

”Mieshahmon elämä ja taiteellinen työ on helpompi kansallistaa, yhteisöllistää osaksi kaikkien yhteistä kulttuuria.”

”Niinku joku Turkka.”

”Niinpä. Edelleen naiset nähdään sekä urheilussa että taiteessa vähempinä, naisten tekeminen nähdään aina triviaalina näpertelynä.”

”Samaan aikaan kun lätkässä miehet kärsii karvaita tappioita, naiset voittaa ringetessä kultaa eikä kukaan huomaa.”

”Miesurheilu merkityksellistyy juuri sen kollektiivisuuden kautta, joka on kansallisuus. Että on me ja nuo muut.”

”Nyt me päädyttiin puhumaan urheilusta. Palataan kuolemaan!”

Modernin ajan sururituaaleista

”Haluisin puhua vielä siitä, millaisia rituaaleja kuolemaan tänä päivänä liittyy. Esimerkiksi Facebook täytetään puheella kuolleesta henkilöstä: jokaisella on velvollisuus sanoa jotakin edesmenneen kulttuurisesta merkityksestä. ”

”Samaan aikaan tuntuu, että se puhe ei sano mitään uutta tai yllätyksellistä. Kaikki on ennalta jo määrättyä. Kollektiivisella surulla tuotetaan ylimalkainen ymmärrys ihmisen merkityksellisyydestä.”

”Joo, tärkeää ei ole niinkään se, mitä sanotaan tai puhutaan. Kunhan puhutaan!”

Michael Jackson on ollut ensimmäisiä somessa kollektiivisesti surtuja poptähtiä, joita mä muistan.

”Joo. Ja prinsessa Dianan kuolema oli tietysti jo ennen somekautta hirveen merkityksellinen: symbolinen kuolema paparazzien takaa-ajamana. Diana oli kauneuden, viattomuuden ja hyvyyden ruumiillistuma, josta tuli sitten julman julkisuuden uhri.”

”Kun nainen kuolee, kauneus on keskeistä!”

”Joo ja tavallaan siinä on kiinnostavaa juuri se, miten media piinasi ja sitten merkityksellisti Dianan uhrikseen kuoleman jälkeen. Media selvisi voittajana, joskin muutaman kolhun saaneena.”

”Kuolema on kaupallistettu: ihan varmasti markkinointi-ihmisten sormet syyhyää, kun mietitään, kuka kuolee seuraavaksi.”

”Lehdilläkin on kuulemma muistokirjoituksia valmiina ihmisistä, joista tiedetään että ne pian kuolee!”

”Kuoleman kautta häviää myös yksityisyys. On jotenkin ihan selvää, että vaikkapa Amy Winehousen viinanhuuruisimmatkin harjoitusdemot julkaistaan ja niillä tehdään kauppaa. Sama pätee taiteilijoiden päiväkirjoihin tai kirjeisiin.”

Sibeliushan poltti käsittämättömät määrät suojellakseen itseään. Ihan kaikkea!”

”Joo! Kuolemakultti liittyy samalla yksilöbrändin rakentamiseen.”

”Niinpä. Kuolemassa individuaalinen kaapataan osaksi yhteisöllistä. Vaikkapa Leonard Cohen on juuri sellaisten taiteilijahaaveilijoiden arkkienkeli: Cohenin kautta identifioidutaan tietynlaiseen viiteryhmään.”

”Suurhahmoilla ei lopulta ole mitään omaa.”

Yhtenäiskulttuurista ja kuolemasta

Kollektiivisesti on surtu jo kauan ennen sosiaalista mediaa. Kun Mannerheim kuoli vuonna 1951, 40 000 ihmistä kävi katsomassa arkkua kirkossa ja yli 100 000 kerääntyi kaduille seuraamaan hautajaismenoja.

Kuolinsaattueen suuruudelle on helppo myöhemmin puistella päätään, mutta on huomioitava, että edelleen julkisen kuoleman kautta rakennetaan suurmiesmyyttejä, narratiiveja kulttuurin keskeisistä hahmoista. Huomion osoittamisen vaatima vaiva vain on pienentynyt ja kohteet vaihtuneet. Kansallisten sankareiden ja marsalkoiden paikan ovat lunastaneet kansainväliset poptähdet, mutta ehkä lopulta itse kollektiivisen suremisen velvoite ja kohde ovat samoja.

Kuusikymmentäviisi vuotta Mannerheimin kuoleman jälkeen naamio, joka valettiin kuolleen marsalkan kasvoista, makaa avuttomana tässä pöydällä viinilasiemme vieressä. Se on kuin kansallisen yhtenäiskulttuurimme viimeinen symbolinen jäännös. Kuoleman muuttuvista kasvoista huolimatta sen maskuliinisuutta ja valkoisuutta on tarpeellista haastaa.

Tämä on pian kuolevan vuoden 2016 viimeinen Käkriäinen ja samalla viimeinen päätoimittamamme lehti. Loppujen kynnyksellä toivomme, että kuolema nähdään ennen kaikkea uuden syntymisen ja uudistumisen tapahtumana: ensi vuonna lehtikin on jälleen vastasyntynyt.

Haluamme sydämellisesti kiittää kaikkia vuoden aikana lehden parissa työskennelleitä: ahkeria kirjoittajia, taittajia, kuvittajia ja toimitussihteeriä. Sekä toisiamme, tietysti.

Kuva: Laura Hautsalo
C. G. E. Mannerheimin kuolinnaamio, pronssia / Mannerheim-museo, Helsinki
  • 💐 (4)
  • 🕯 (2)