Kun Kinkkuli kohtaa kuoleman

Bigorne, anoniem, 1600 - 1650

Eläintuotanto on teollisuutta, jossa eläimiä tapetaan taloudellisesti optimoidulla hetkellä. Ravinnoksi tapettavien eläinten kuolemasta on kuitenkin lastenkirjallisuudessa vaiettu pitkään. Ja hyssytellään sitä muutenkin.

Aikaisin aattoaamuna Kinkkuli heräsi kolisteluun. Pimeän keskeltä karsinan luo ilmestyi iso ja romuluinen tonttuvanhus, jota Kinkkuli ei ollut koskaan ennen nähnyt.

“Se on menoa nyt”, valkoparta sanoi ja kapusi karsinaan.

“Menoa? Minne?” Kinkkuli ihmetteli ja vetäytyi epäluuloisena kohti takaseinää.

“Äläs nyt temppuile! Olen minä ottanut nirrin pois isommiltakin joulukinkuilta kuin sinulta”, tonttu tuhahti ja otti pari askelta lähemmäs.

Kinkkuli alkoi vapista.

Nirri pois… Sehän tarkoitti… Iik!

Kinkkuli kiljui kovaa ja kimeästi, mutta se ei hidastanut tonttua, joka eteni uhkaavasti kädet ojossa. Kohta se tarttuisi Kinkkulia kurkusta. Vain pari askelta enää.

Kinkkuli on Korvatunturin onnellisin possu aina jouluaattoaamuun saakka, jolloin se saa tietää, mitä sioille tehdään jouluna. Jatko onkin Teija Rekolan kirjoittamassa ja Timo Kästämän kuvittamassa joulusadussa Kinkkulin pakoilua teurastajatontun kynsistä, kun Kinkkuli yrittää löytää Korvatunturilta muuta työtä.

Vuonna 2010 julkaistu Kinkkulin jouluyllätys on poikkeuksellinen suomalainen lastenkirja, sillä se kuvaa sian tappamista ruuaksi sekä eläimen kokemaa kuolemanpelkoa. Samantapaisia teurastusta pakoilevia antropomorfisia tuotantoeläimiä on esiintynyt muutamissa ulkomaisissa lasten kuvakirjoissa 2000-luvun alusta saakka. Edelleen puhutaan nimikkeellisesti harvalukuisista kirjoista suhteessa vaikkapa perheväkivaltaa tai luonnonsuojelua käsitteleviin lastenkirjoihin.

Kinkkulin tapahtumat on etäännytetty Korvatunturille. Ratkaisu on sekä rohkea että turvallinen. Teollistumista edeltänyt maaseutuidylli on nimittäin se paikka, jonne tuotantoeläimet tavallisesti sijoitetaan lastenkirjallisuudessa – silloinkin kun teos käsittelee eläinten tappamista ravinnoksi. Näin myös Kinkkulissa: Korvatunturilla possu saa kasvaa vapaana, vipeltää tahtonsa mukaan ja nukkua tilavassa karsinassa. Joulupukki on kuitenkin hyvän mielen hahmo, joka perinteisesti syö riisipuuroa, ei lihaa, edellyttäähän liha eläimen tappamista. Mutta Kinkkulin Korvatunturilla tontut himoitsevat joulukinkkua kuten valtaosa suomalaisista, jotka popsivat jouluisin kinkkua yli kilon verran henkeä kohti.

Eläimen hengen riistäminen ei siis tunnu olevan ongelma. Mistä tarve etäännyttää sitten kumpuaa? Ainakin idyllistä luotu illuusio velvoittaa – hyppy olkivuoteellaan hymyilevistä possuista liikkumisen estäviin emakkohäkkeihin ja muutamaan virikkeeksi jaettuun oljenkorteen on melkoinen. Parhaillaan käynnissä olevassa Suomen Lihatiedotuksen Possugeneraattori-kampanjassa annetaan kuitenkin ymmärtää, että siat ovat Suomessa niin onnellisia kuollessaan, että kehottavat ihmisiä syömään itseään ja syövät itsekin sikaa – siat ovat siis paitsi itsetuhoisia myös kannibaaleja. Eläinaktivistien salakuvaamat videot tuotantotiloilta ja teurastamoista tuomitaan julkisessa keskustelussa sen sijaan jyrkästi – ja jopa oikeudessa asti.

Teurastuksen maskeeraaminen iloiseksi tapahtumaksi onkin sitten vaikeampaa. Kotiteurastuksista siirryttiin kiusallisen ja epähygieenisen verenvuodatuksen vuoksi institutionaaliseen, poissa katseen tieltä suoritettavaan teurastukseen viime vuosisadan alussa. Siitä lähtien teurastusta on kehuttu kulloisenkin huipputeknologian mestarinäytteeksi, automatisoiduksi ja tehokkaaksi prosessiksi. Eläimen hengen riistämisestä vastaa yhden teurastajan sijaan tiimi, joka tainnuttaa, ripustaa, viiltää, kalttaa eli keittää kiehuvassa vedessä eläimen karvat ja ihon pintakerroksen sekä paloittelee ruhon. Tällainen laitostuminen on mahdollistanut ja johtanut tehotuotantoon, jonka kannalta teurastus on tietenkin investointien realisointia – kunhan eläin kuolee suunnitellussa aikataulussa. Hävikkimarginaalissa kuoleva eläin taas kuuluu siihen ryhmään porsaita, joiden kuolema on hyväksyttävä osaksi maksimaalisen tehokasta porsastuotantoa.

Kuoleman voi nähdä tuotantoeläimelle lopulta armollisena, jos elämä ei tarjoa yksilölle mitään myönteistä. Kinkkuli ei silti halua muuttua kinkuksi vain, koska se maistuisi tonttujen suussa hyvältä ja koska on joulu. Toisaalta Kinkkuli on inhimillistetty sika, joka kulkee kahdella jalalla ja pukeutuu kaulahuiviin. Tosielämässä emme ainakaan vielä tiedä, miten sika kokee elämänsä ja kuolemansa, mutta nykytiedon valossa selvää on, että teurastus merkitsee ainutlaatuisen elämän päättymistä.

  • 🕯 (3)
  • 💐 (3)