Fuuga kuolevalle maailmalle

Phaëton, Hendrick Goltzius, naar Cornelis Cornelisz. van Haarlem, 1588

Matias Riikosen teosparissa ekokatastrofi ja teknologinen hybris käyvät kilpajuoksua.

Kesällä 2011 Matias Riikonen pystytti telttansa Ruoveden leirintäalueelle ja huomasi löytäneensä toiselle romaanilleen miljöön. Ruovesi, jolla on vahvat juuret suomalaiseen muinaisuuteen, edusti täydellisesti katoavaa maailmaa: viisikymmentäluvulla Suomen kauneimmaksi valittu kirkonkylä ei ollut tuhottuine rakennuksineen entisensä. Syntyi suomalaisen muinaisuuden kaukaisuutta ja tulevaisuutemme vierautta käsittelevä Suuri fuuga. Romaani ilmestyy yhdessä Kiertorata-proosavihon kanssa Aula & Co:lta tammikuussa 2017.

Teospari ei ole tavanomainen. Suuri fuuga lainaa rakenteensa Ludvig van Beethovenin Große Fuge -sävellyksestä, joka aiheutti aikanaan kohun äärimmäisillä musiikillisilla ratkaisuillaan. Tiivisrytminen ja minimalistinen Kiertorata puolestaan ottaa muotonsa Johann Sebastian Bachin symmetrisyydestään tunnetusta Das wohltemperierte Klavierin 10. fuugasta.

Fuugamuoto on ollut Riikoselle tapa päästä käsiksi yhteen aikamme keskeisimmistä kysymyksistä:

”Fuuga juontuu latinan pakoa tarkoittavasta sanasta, ja fuugasävellyksissä teemat jahtaavat ja pakenevat toisiaan. Romaanissa keskenään kamppailevat kiihtyvä teknologinen kehitys ja luontojen tuhoutuminen”, Riikonen kertoo.

”Yhtäältä äärimmäisimmät tiedeoptimismit haaveilevat tekoälyn hallitsemasta tulevaisuudesta. Toisaalta ilmastonmuutos uhkaa tuhota sivilisaation perustukset. Jo nyt eläinlajeja, kieliä ja kulttuureita kuolee sukupuuttoon samalla, kun jotkut tavoittelevat teknologian avulla kuolemattomuutta ja uusia maailmoja. Se saa kysymään, mitä suomalainen kulttuuri on menettänyt ja mitä me tulemme vielä menettämään.”

Kiertorata-proosateoksessa tarkastellaan Suuren fuugan teemoja ikään kuin mikroskoopin läpi. Kahden junasiivoojan kilpajuoksu toisiaan ja tiukkoja työaikoja vastaan kasvaa kuvaukseksi kiihtyvästä ja paineistetusta maailmasta.

Suuri fuuga tuntuisi minusta valheelliselta ilman Kiertorataa. Se merkityksen etsintä, jota Suuressa fuugassa harrastetaan, on mahdollista vain, koska jossain ihmiset työskentelevät niska limassa. Toisaalta Kiertorata vaatii taustalleen syvällisempää kuvausta ajan jännitteistä.”

Beethovenin Große Fuge on sävelletty jousikvartetolle: kahdelle viululle, alttoviululle ja sellolle. Suuressa fuugassa tilalla on neljä kirjallista ääntä: Teinityttö Saana pakenee sijaisperhettään selkouniin. Ruoveden tietäjäperinnettä tutkinut poika on jämähtänyt telttailemaan syksyiselle leirintäalueelle. Karhupukuun sonnustautunut mies halailee esiteinejä ja odottaa tekoälyä. Nettidomina leikkii jumalaa tuhoamalla uhrinsa elämän. Kaikki etsivät merkitystä ja pakopaikkaa maailmassa, joka murenee jalkojen alta kuin hiekka Ruoveden harjuista.

”Äänet edustavat erilaisia suhtautumistapoja romaanin teemoihin. Telttaileva poika puhuu kuollutta suomea, mikä on yksi konkreettisimpia kuoleman ilmentymiä romaanissa. Kieliä kuolee, me tiedämme sen, mutta havainnoimme sitä ulkoapäin. Yritin viedä lukijan kielen kuoleman sisälle”, Riikonen kertoo.

”Keräsin sanat vanhoista sanakirjoista. Murrealueet ja periodit menevät iloisesti sekaisin. Olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan vanhaa suomea sisältävät jaksot niin, että lukija pystyisi seuramaan tapahtumia, vaikkei ymmärrä kaikkia sanoja.”

Teknologisen hybriksen vertauksena toimii Titanic-laiva.

”Titanic rinnastuu tekoälyyn, mutta kuva on ambivalentti. Jos tekoäly johdattaa ihmiskunnan uuteen maailmaan jonkinmoisen transsendenssin kautta, jää epäselväksi, sukeltaako Titanic toiseen todellisuuteen vai kuolemaan. Ja mikä näiden välinen ero on”, Riikonen toteaa.

”Romaanissa on toki muitakin kokoavia metaforia, kuten kvartetti ja sydän. Kaikkia yhdistää onttous ja luku neljä. Titanicissa on neljä piippua, jousikvartetissa neljä soitinta ja sydämen neljä onteloa ovat niin ikään onttoja. Näiden kaikkien läpi virtaa jokin ’vitalistinen’ voima: veri, ääni ja Titanicissa höyry.”

Sama voima tuntuu virtaavaan myös romaanin lävitse. Kokeelliseen kirjallisuuteen liittyy monesti ennakkoluulo kylmyydestä ja itsetarkoituksellisuudesta, mutta Suuri fuuga tihkuu vimmaista pakkoa.

”Hengenhädässä minä olen kirjani kirjoittanut enkä temppuillakseni.  Ja jokaista yksityiskohtaa olen epäillyt ja koetellut vuosia.”

Riikosen romaani on hänestä mahdollista sijoittaa linjaan, joka kulkee Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä Volter Kilven Alastalon saliin ja siitä Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemaan.

”Kiven romaanissa jokin, mikä liittyy kirjoitukseen ja teknologiaan, siis lyhyesti kai moderniteetti, isketään metsäläisen lihaan. Kilven romaania taas on perinteisesti luettu ideaaliyhteisön kuvauksena, mutta minusta se käsittelee pikemminkin sitä, kuinka tämä moderniteetin lävistämä liha alkaa käydä kauppaa, tuhota ympäristöä ja paisua kohti hirviömäisiä mittasuhteita. Pulkkisen romaanissa luonnontuhoihin ja liikakansoitukseen havahdutaan, ja maailman hahmottaminen romaania kirjoittamalla alkaa tuntua mielettömältä. Kaikki nämä romaanit ovat muodoltaan omapäisiä, täynnä komiikkaa ja silti eetokseltaan vakavia.”   

”Olen yrittänyt kirjoittaa Suuren fuugan ikään kuin romaaniksi aikana, jolloin romaani on jo pitkään ollut mahdoton ja maailma lähes menetetty. Se on eräänlainen kaiken syksy. Mutta ehkä myös lupaus keväästä.”

  • 🕯 (7)
  • 💐 (7)